Poden pahaa korkean paikan kammoa. Se sopiikin aivan loistavasti yhteen palokunta-harrastukseni kanssa. :D Rakastan tämän kammon uhmaamista ja toivon, että se jonain päivänä vielä helpottaa. Se päivä ei ole vielä tänään. Se on rajoittanut jonkin verran elämääni. En ole uskaltanut kiivetä näkötornien huipulle, mutta olen sentään kiivennyt kolin korkeimmalle huipulle. :) Viime viikonloppuna oli taas uhmaus päällä ja melkein hävisin kammolleni. Mutta onneksi vain melkein.
Ilmoittauduin mukaan lauantaina pidettyyn köysityöskentely-koulutukseen. Tiesin, että se tarkoittaa korkeita paikkoja ja että niistä pitäisi vielä tulla köydellä alas. Koulutus alkoi ihan hyvin. Olimme kerhohuoneessa ja kävimme varusteita läpi. Opettelimme tekemään kasisolmun, jonka olen tosin osannut jo monta vuotta sujuvasti. Sitä käytetään esimerkiksi kiinnittäytymiseen katolla. Yksinkertainen ja pitävä solmu. Kävimme läpi griglin toimintaperiaatteita ja muita välineitä, mitä köysityöskentelykassista löytyi. Sitten alkoikin jännittämään. Olin porukan ainoa, joka potee korkean paikan kammoa, mutta oli hyvä, että kerroin siitä muille. Sitten järjestäydyimme paloautoihin ja lähdimme kohti tehdasaluetta.
Ensimmäinen tehtävä oli laittaa tikkaat menemään katolle. Rakennuksen katto oli loiva ja kalteva. Katon harjalta suora pudotus oli noin 2metriä. Valjaita oli liian vähän, koska meitä olikin odotettua enemmän. Lyöttäydyin kolmanneksi kahden raavaan miehen ryhmään, jotta tuntisin oloni turvalliseksi. :D Alkuun olin sivustaseuraaja, kun muut laskeutuivat katolta ja harjoittelivat. Sitten tuli kuitenkin väistämättä se hetki, kun oli minun vuoroni pukea valjaat päälle ja lähteä suorittamaan tehtävää. Ylös kiipeäminen ei tuntunut juuri miltään, kun ei katsonut taakseen, meni vain. Kattoa pitkin laskeutuminenkin oli vielä helppoa ja mukavaa, mikäs siinä selkä edellä lasketellessa. :) Mutta sitten tuli se haastava osuus. Piti mennä polvilleen ja laittaa jalat seinää vasten yksi kerrallaan. Pojat stemppasivat koko ajan ihanasti, mutta en uskaltanut heittäytyä narun varaan, vaan roikuin siinä kaksin käsin ja taisi siinä itkukin päästä. No maahan oli lyhyt matka ja sinne kyllä pääsin. Yritin uudelleen heti perään ja silloin se sujui jo hyvin. Pääsin 90 asteen kulmaan seisomaan seinää vasten ja tallustelin alas. Pieni jälkitärinä tuli, mutta tein sen! :D
 |
| Kuvassa köysirata ja parveke, jolta piti laskeutua. |
Seuraavana ohjelmassa oli parvekkeelta laskeutuminen. Parveke oli aika matala, noin 6 metriä korkea, mutta minulle se oli paljon. Kiipesimme sinne palotikkaita pitkin ja sielläpä ei ollutkaan mitään tasannetta, vaan valtavat reiät lattiassa. Kovin leveitä kävelyreittejä ei siis ollut ja parveke oli ritilälattialla varustettu. Pääsin ylös, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, miten pääsen alas. Tikkaan tuntuivat liian pelottavilta ja niin myös korkean kaiteen yli kiipeäminen ja siitä köyden varassa alas meneminen. Pojat kyllä lohduttivat, että kyllä mut sieltä alas saadaan, vaikka väkisin heittämällä. :D Myös tikasauton tilaus tuli esille. Katselin taas muiden touhua ja ihmettelin, miten he siitä vain kiipesivät kaiteen yli ja heittäytyivät narun varaan. Itselle kun oli jo todella kova kynnys mennä ritilän päälle edes seisomaan.
Lopulta kuitenkin koitti se hetki, että pakko sieltä oli alas mennä. Sain valjaat ja päätin, että laskeudun toiselta seinältä, ettei tarvitse parvekkeelta ja ritilän päältä sentään mennä. Kaikki oli valmista, mutta sitten iski järjetön pelko. Pelotti niin paljon, että taisin siinä vähän itkeskelläkin. Onneksi harjoituksen vetäjä riensi hätiin ja laskeutui kanssani. Vaikeinta oli kiivetä sen kaiteen yli. Se oli kuitenkin niin korkea, ettei siitä saanut helposti jalkaa heitettyä yli, vaan ensin piti nousta jo kaiteelle. Voitin kuitenkin pelkoni ohjaajan avulla ja pian olikin kiivennyt kaiteen toiselle puolelle. Siinä vaiheessa pystyi jo huokaisemaan helpotuksesta. Enää tarvitsi laskeutua köyden varassa seinää vasten seisomaan ja kävellä alas. Tosin ohjaaja näytti, miten voimme lukita itsemme roikkumaan seinälle ja vaikka maalata, ilman että on vaaraa vapaaseen pudotukseen. Siellä sitten hetken killuimme ihmettelemässä maailman menoa. :) Ja kun jatkoimme matkaa, niin pian olinkin jo tukevasti maan pinnalla. :) Siinä vaiheessa oli kyllä voittajafiilis, vaikka en olisi ikinä uskaltanut yksin tulla sieltä alas. Kiitos siis ohjaajalle. :)
 |
| Näytös, miten voi kiivetä ylös |
Lopuksi vielä teimme köysiradan, jollaista voi käyttää, jos potilas pitää laskea rankalaudalla katolta/parvekkeelta alas. Potilaana oli nukke turvallisuussyistä ja hyvä niin. Kun testasimme kyhäämäämme köysirataa, niin rankalauta kellahti vinoon. Onneksi potilas oli hyvin sidottu ja henkilövahingoilta säästyttiin. Ohjaajamme näytti vielä, miten voi kiivetä alhaalta ylös. Eli miten vaikka palkin yli voi heittää köyden ja vaijereilla tehdä siitä turvallisen nousureitin. Tässä vaiheessa olimme touhunneet jo 6 tuntia ilman taukoja ja eväitä, joten porukka alkoi olla aika väsynyttä. Kaiken kaikkiaan oli mielenkiintoinen ja mukava päivä. Ylistän nyt tässä niitä poikia, mutta ilman niitä ihania ihmisiä olisin jäänyt vain katseluoppilaaksi ja korkean paikan kammo olisi voittanut täysin. Joten kiitos vielä kerran Raavaat miehet ja Ohjaaja! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti